Väsynyt äiti täällä hei!
Viime kirjoituksen jälkeen Amanda ehti olla Muksula-viikonlopun jälkeen muutaman yön kotona, kun ei enää pärjättykään räkäisyyden kanssa. Siispä lastenosastolle ja Opti-Flow takaisin päälle. Siellä vierähti taas viikko. Uutta oli se, että sen viikon aikana Amandan verensokerit olivat melkoisen matalat. Niitä mittailtiin monta kertaa päivässä, ja arvo pyöri ennen ruokailua vain 2 - 3,5 mmol/l tietämillä. Ne kuitenkin parantuivat viikon mittaan Amandan voinnin kohennuttua, ja meille kaikille jäikin hieman epäselväksi, mikä verensokeria niin lasketteli. Kävin ravintoterapeutin luona juuri ennen Amandan kotiinpääsyä juttelemassa asiasta, ja päädyimme siihen, että seurailen sokeria kerran päivässä kotona, ja mikäli arvot ovat hyvät, ei tehdä ruoka-asioihin muutoksia. Ruoka-annosta ei haluttaisi nostaa siitä syystä, että Amandan paino halutaan pitää mahdollisimman samoissa lukemissa. Neiti kasvaa niin hirmu hitaasti pituutta, ettei painokaan saisi nousta yhtään sen vauhdikkaampaa tahtia. Muuten tulee vaan tukala olo ja lisää hengitysvaikeuksia. Mietimme myös, pitäisikö ruokavalioon lisätä hitaita hiilihydraatteja esim. maissitärkkelyksen muodossa, mutta siitä tulisi sitten taas turhia kaloreita. Viikonloppuna kotona mitatut arvot olivat onneksi hyvät, joten jäämme toistaiseksi vain seuraamaan, kehittyykö tuosta jatkossa jotain suurempaa ongelmaa.
No, se oli sellainen viikko. Amanda pääsi viime torstaina kotiin. Perjantaina meillä kävi kotona kuntoutusohjaaja kuulokeskuksesta. Rehellisesti sanottuna pidin käyntiä etukäteen ihan turhana. Kuulokojeet ovat vain yksi pieni nökö meidän elämässä. Sitä paitsi minusta ne ovat niin superhelpot ja yksinkertaiset käyttää, etten tiedä mitä ohjausta olisin ollut vailla. Pöh, se oli minulta ylimielinen ajatus. Kuntoutusohjaajalla olikin paljon hyviä vinkkejä niin laitteiden käyttöön kuin kuulon harjoittamiseen. Oikeasti se oli tosi hyvä tapaaminen. Olimme kuitenkin ohjaajan kanssa yhtä mieltä siinä, ettei varailla jatkoon mitään tapaamisia asian osalta, vaan soitan mikäli ongelmia ilmenee.
Täytyy sanoa tähän väliin, että olen ollut todella todella positiivisesti yllättynyt yhteistyöstä sairaalan kanssa. Amanda on asiakkaana kahdeksassa yksikössä pitkin taloa, ja jokaiseen niistä on yhtä helppo olla yhteydessä tarpeen tullen. Tämä korvapuoli ja kuulokeskus ovat uusimmat, ja sieltäkin saimme heti yhden ihmisen puhelinnumeron, johon soittaa, jos on mitään kysyttävää. Mieletöntä! Ja mikä parasta, tähän mennessä olemme aina saaneet kiinni ihmiset nopeasti.
Viime viikonloppu vietettiin onnellisesti koko perhe kotona nauttien kiireettömyydestä ja siitä, että olemme kaikki yhdessä, samassa paikassa. Maanantaina sitten yskä yltyi taas vain pahemmaksi. Päivän verran uskalsin seurata Amandan hurjaa yskää, joka siis ihan veti pienen kasvot siniseksi (tätä on tapahtunut enemmän ja vähemmän tämän taudin aikana) ja elättelin toiveita, että jospa yskä kuitenkin rauhoittuisi itsestään. Annettiin Ventolineä, istuttiin höyryävässä kylpyhuoneessa ja pihalla, jos olisi helpompi olla ulkoilmassa. Illalla lähdin sitten viemään häntä päivystykseen, koska ajattelin raukan kohta tuupertuvan kokonaan. Päivystävä lääkäri ohjasikin meidät taas takaisin lastenosastolle tarkkailuun. Kerrankin osastolla ei tarvinnut kiireen vilkkaan laittaa lisähappea, vaan neiti voi itse asiassa (sitä hurjaa yskää lukuunottamatta) tosi hyvin. Tuli jopa hetkeksi sellainen olo, että veinkö Amandan nyt liian herkästi sinne, mutta heti kun alkoi taas se naaman väriä vaihtava yskä, mietin vain, etten olisi uskaltanut tuota enempää seurata yksin kotona. Eikä meille ole taidettu ikinä sanoa, että olisimme turhan takia tyttöä kuljetelleet lääkärille näytille. Nyt pieni ihminen on siis lastenosastolla ns. seurannassa ja suunnitelman mukaan siirtyy sieltä suoraan Muksulaan hoitoon, koska siellä on lisähappimahdollisuus ja olemme menossa lauantaina hautajaisiin. Toivottavasti pian koittaa taas päivä, että saamme olla välillä kotona koko perhe. Mitään muuta en toivo.
* * * *
Puhuin joskus aiemmin Amandan 1-vuotissyntymäpäivälahjasta, jonka hän kesällä kummeiltaan sai. Nyt voin paljastaa kokonaan mikä se oli:
Viime kirjoituksen jälkeen Amanda ehti olla Muksula-viikonlopun jälkeen muutaman yön kotona, kun ei enää pärjättykään räkäisyyden kanssa. Siispä lastenosastolle ja Opti-Flow takaisin päälle. Siellä vierähti taas viikko. Uutta oli se, että sen viikon aikana Amandan verensokerit olivat melkoisen matalat. Niitä mittailtiin monta kertaa päivässä, ja arvo pyöri ennen ruokailua vain 2 - 3,5 mmol/l tietämillä. Ne kuitenkin parantuivat viikon mittaan Amandan voinnin kohennuttua, ja meille kaikille jäikin hieman epäselväksi, mikä verensokeria niin lasketteli. Kävin ravintoterapeutin luona juuri ennen Amandan kotiinpääsyä juttelemassa asiasta, ja päädyimme siihen, että seurailen sokeria kerran päivässä kotona, ja mikäli arvot ovat hyvät, ei tehdä ruoka-asioihin muutoksia. Ruoka-annosta ei haluttaisi nostaa siitä syystä, että Amandan paino halutaan pitää mahdollisimman samoissa lukemissa. Neiti kasvaa niin hirmu hitaasti pituutta, ettei painokaan saisi nousta yhtään sen vauhdikkaampaa tahtia. Muuten tulee vaan tukala olo ja lisää hengitysvaikeuksia. Mietimme myös, pitäisikö ruokavalioon lisätä hitaita hiilihydraatteja esim. maissitärkkelyksen muodossa, mutta siitä tulisi sitten taas turhia kaloreita. Viikonloppuna kotona mitatut arvot olivat onneksi hyvät, joten jäämme toistaiseksi vain seuraamaan, kehittyykö tuosta jatkossa jotain suurempaa ongelmaa.
No, se oli sellainen viikko. Amanda pääsi viime torstaina kotiin. Perjantaina meillä kävi kotona kuntoutusohjaaja kuulokeskuksesta. Rehellisesti sanottuna pidin käyntiä etukäteen ihan turhana. Kuulokojeet ovat vain yksi pieni nökö meidän elämässä. Sitä paitsi minusta ne ovat niin superhelpot ja yksinkertaiset käyttää, etten tiedä mitä ohjausta olisin ollut vailla. Pöh, se oli minulta ylimielinen ajatus. Kuntoutusohjaajalla olikin paljon hyviä vinkkejä niin laitteiden käyttöön kuin kuulon harjoittamiseen. Oikeasti se oli tosi hyvä tapaaminen. Olimme kuitenkin ohjaajan kanssa yhtä mieltä siinä, ettei varailla jatkoon mitään tapaamisia asian osalta, vaan soitan mikäli ongelmia ilmenee.
Täytyy sanoa tähän väliin, että olen ollut todella todella positiivisesti yllättynyt yhteistyöstä sairaalan kanssa. Amanda on asiakkaana kahdeksassa yksikössä pitkin taloa, ja jokaiseen niistä on yhtä helppo olla yhteydessä tarpeen tullen. Tämä korvapuoli ja kuulokeskus ovat uusimmat, ja sieltäkin saimme heti yhden ihmisen puhelinnumeron, johon soittaa, jos on mitään kysyttävää. Mieletöntä! Ja mikä parasta, tähän mennessä olemme aina saaneet kiinni ihmiset nopeasti.
Viime viikonloppu vietettiin onnellisesti koko perhe kotona nauttien kiireettömyydestä ja siitä, että olemme kaikki yhdessä, samassa paikassa. Maanantaina sitten yskä yltyi taas vain pahemmaksi. Päivän verran uskalsin seurata Amandan hurjaa yskää, joka siis ihan veti pienen kasvot siniseksi (tätä on tapahtunut enemmän ja vähemmän tämän taudin aikana) ja elättelin toiveita, että jospa yskä kuitenkin rauhoittuisi itsestään. Annettiin Ventolineä, istuttiin höyryävässä kylpyhuoneessa ja pihalla, jos olisi helpompi olla ulkoilmassa. Illalla lähdin sitten viemään häntä päivystykseen, koska ajattelin raukan kohta tuupertuvan kokonaan. Päivystävä lääkäri ohjasikin meidät taas takaisin lastenosastolle tarkkailuun. Kerrankin osastolla ei tarvinnut kiireen vilkkaan laittaa lisähappea, vaan neiti voi itse asiassa (sitä hurjaa yskää lukuunottamatta) tosi hyvin. Tuli jopa hetkeksi sellainen olo, että veinkö Amandan nyt liian herkästi sinne, mutta heti kun alkoi taas se naaman väriä vaihtava yskä, mietin vain, etten olisi uskaltanut tuota enempää seurata yksin kotona. Eikä meille ole taidettu ikinä sanoa, että olisimme turhan takia tyttöä kuljetelleet lääkärille näytille. Nyt pieni ihminen on siis lastenosastolla ns. seurannassa ja suunnitelman mukaan siirtyy sieltä suoraan Muksulaan hoitoon, koska siellä on lisähappimahdollisuus ja olemme menossa lauantaina hautajaisiin. Toivottavasti pian koittaa taas päivä, että saamme olla välillä kotona koko perhe. Mitään muuta en toivo.
* * * *
Puhuin joskus aiemmin Amandan 1-vuotissyntymäpäivälahjasta, jonka hän kesällä kummeiltaan sai. Nyt voin paljastaa kokonaan mikä se oli:
Me saimme kotiimme valokuvaajan, joka ikuisti kuviin meidän ihanat, pienet prinsessat sekä koko perheen yhdessä. Kuvauspäivä meni hyvin, vaikka etukäteen sitä hieman jännitin. Amanda jaksoi olla aluksi hereillä, ja saatiinkin hyviä kuvia silmät auki. Uni vei lopulta voiton kuten näkyy. Isompi prinsessa jaksoi kyllä poseerata vähän kauemminkin. Ihan mahtava lahja! Juuri sellainen, jota en olisi varmaan itse saanut aikaiseksi koskaan järjestää, mutta joka toi suuren ilon monelle ihmiselle.
Nyt keitän kupin teetä, kuuntelen hiljaista kotia ja käyn nukkumaan kun kerran pystyn (ainoa hyvä puoli Amandan sairaala-aikana ja otan siitä kaiken ilon irti)
Mainiota loppuviikkoa jokaiselle!
Nyt keitän kupin teetä, kuuntelen hiljaista kotia ja käyn nukkumaan kun kerran pystyn (ainoa hyvä puoli Amandan sairaala-aikana ja otan siitä kaiken ilon irti)
Mainiota loppuviikkoa jokaiselle!
Rakkautta ja halauksia väsyneelle äidille.
VastaaPoistaKuvat ovat uskomattoman kauniita <3
Kiitos <3
PoistaKiitos blogistasi ja aivan ihanista kuvista!Jaksamista arkeen toivottaa toinen väsynyt, pienten kaksosvauvojen äiti <3
VastaaPoistaKiitos. Paljon paljon tsemppiä myös sinne ja voimia tähän pimeään vuodenaikaan <3
Poista