Unettomia öitä

Väsymyksen ja flunssan keskeltä täältä hei!

Amandan sairaalapätkä venähtikin yllättävän pitkäksi. Kun vein tytön päivystykseen 5. päivä keskiviikkona, palautui hän kotiin vasta seuraavan viikon perjantaina. Rinovirus oli syy, ja se oli onneksi melko lievä flunssa tällä kertaa. Suurempi ongelma tulikin ulosteesta löydetystä Clostridium difficile- bakteerista, jonka vuoksi Amanda siirrettiin eristyshuoneeseen. En ollut aiemmin tietoinen kyseisestä möröstä, mutta syy siihen oli kuulemma lukuisat antibioottikuurit, joita kevään aikana upposi ihan jokunen. En selitä asiasta enempää, kun en ehkä osaa oikein. Googlesta löytyy kiinnostuneille tietoa.

Kotiintulon jälkeen Amanda ei ole nukkunut öitä oikeastaan ollenkaan. Viikonlopuna onneksi Juha antoi minun nukkua ja valvoi Amandan kanssa. Yöt ovat siis ihan järkyttävän kamalia. Kun laitan typylle viimeisen ruuan menemän noin 21.30, hän yleensä nukkuu sikeästi ja on tyytyväinen. Kun sitten nostan hänet omaan sänkyynsä, se alkaa. Amanda valittaa, kiljahtelee, ähräilee. Kun hänen kädestään ottaa kiinni, se yleensä loppuu. Olen yrittänyt ihan kaiken; tehnyt sängystä pesämäisen, tyhjentänyt sen mahdollisimman avaraksi. Jättänyt pienen valon päälle, laittanut huoneen ihan pimeäksi. Mikään ei auta. Se menee tietenkin vielä juuri niin, että kun Amanda hetkeksi hiljenee, ja asetun itse peiton alle, valitus alkaa taas. Viimein kun aamu valkenee, ja me nousemme ylös, Amanda nukahtaa sikeästi ja yleensä todella tyytyväisen oloisena. Tälläiset yöt menevät silloin tällöin, mutta kun se on jatkuu vaan yöstä toiseen, ja siihen sisältyy vielä oma kauhea, flunssainen olo, maksaisi mitä vain kokonaisesta nukutusta yöstä. Tähän väliin haluan sanoa, että nostan hattua ja haluaisin antaa miljoona ruusua kaikille niille, joiden lapset eivät nuku ollenkaan ensimmäisiin kuukausiin tai jopa vuosiin. Nukkumattomat yöt ovat yksi kauheimmista asioista, ja niitä seuraavat päivät heti listassa siihen perään. Sehän olisikin ihan jees, jos aamulla Amandan viimein nukahdettua, voisi itse käydä myös nukkumaan, mutta 4- vuotias ei anna tässä asiassa paljon armoa. Ohjelmassa on aamun ensimmäisen tunnin aikana ainakin yksi Afrikan tähti-peli.

Meille on annettu mahdollisuus viedä akuutisti Amanda tälläisen yön jälkeen Muksulaan, ajatuksena, että saisin sitten nukkua itse. Mutta tosiaan, nukkuminen aamulla ei onnistu kuin ehkä niinä parina päivänä, kun M menee päiväkotiin. Ja yleensä olen saanut itseni siinä vaiheessa jo sen verran tolpilleni, että unien sijaan mietin sängyssä pyykkien pesua, astianpesukoneen tyhjentämistä ja talon lämmitystä. Ja myös sitä, että menisihän se Amanda tässä kainalossa ihan hyvin. En ole siis koskaan vielä käyttänyt tätä mahdollisuutta, joka kyllä tuo oikeasti myös turvaa tilanteessa, jossa olen esimerkiksi itse kipeä tai vaikka mahataudissa. 
Toinen vaihtoehto olisi yrittää järjestää meille hoitajaa kotiin, joka viettäisi yön Amandan kanssa. Ajattelin aiemmin, että en missään tapauksessa halua sitä. Etten osaisi sitten nukkua ja kävisin vähän väliä kyselemässä onko kaikki ok. Ajatus muuttui nukkumattoman viikon aikana. Torstain vastainen yö oli jo sellainen, että olisin maksanut mitä vaan siitä, että joku olisi tullut ja valvonut Amandan kanssa. Miehestäni ei ole arkena apua ollenkaan, koska hän herää jo 03.00 lähteäkseen töihin, enkä halua häiritä hänen jo valmiiksi lyhyen lyhyttä yöunta. Ehkä jos Amandan levottomat yöt jatkuvat vielä pitkäänkin, täytynee rueta kyselemään apua ennenkun olen ihan kasassa. Äitini pelasti minut mennellä viikolla parina aamuna tullen pelaamaan aamun Afrikan tähdet ja Arvaa kuka-pelit puolestani. Kiitos äiti.

Tähän viikkoon on myös mahtunut pitkästä aikaa taas epilepsiakohtauksia. Niitä on tullut nyt joka päivä useita. Noin kerran päivässä kohtaus on ollut sellainen, että olemme joutuneet antamaan kohtauslääkkeen. Muut kohtaukset ovat olleet pienempiä ja menneet muutaman minuutin jälkeen ohi. Ajattelin, johtuuko yön valvomiset tästä, mutta toisaalta, Amanda nukkuu kuitenkin päivällä muuten ihan hyvin. Kohtausten takia Amanda oli selvästi itkuisempi ja kroppa jäykempi. Viikon fysioterapiahetketkin menivät vähän kehnosti, koska Amanda oli itkuinen ja jäsenistään arka.
  
Kuin tilauksesta, olin aiemmin varannut Amandalle viikonloppuloman Muksulaan juurikin täksi viikonlopuksi. Myönnettäköön, että torstai- iltana saatoin laskea tunteja perjantaiaamuun. Amanda oli silloin taas kovin räkäinen, ja rehellisesti sanottuna pelkäsin, että Muksula- viikonloppu peruuntuisi. Torstai- iltana eikä sitä seuraanava yönä onneksi tullut epilepsiakohtauksia, ja Amanda nukkuikin hieman yöllä, joten vein tytön hyvillä mielin hoitoon. 
Me ajateltiin viettää mieheni kanssa treffiviikonloppu kaksin, kun esikoinenkin pääsi mummin ja vaarin luokse yökylään. Suunnilteltiin etukäteen hotelliöitä, ravintolassa käyntiä sekä kaikenlaista aktiviteettia, sellaista mitä harvoin kahdestaan pääsee tekemään. No, mutta arvatkaa mitä meillä onkin tiedossa? Muutama vinkki: Nenäliinoja, Bafucinia, hunajaa, Buranaa, Netflix ja oma sänky. Jepjep. Tosin oman flunssan sairastaminen kaikessa hiljaisuudessa on myös omanlaistansa luksusta lapsiperheessä.

Yksi meidän perheelle (eniten kuitenkin ehkä minulle) suuri asia on tapahtunut tällä viikolla. Amandalle tulee ensimmäinen HAMMAS! Alhaalla pilkottaa pieni, kaunis, sahalaitainen, valkoinen hammas! Olen niin ilostunut, että meidän erityisessä lapsessa tapahtuu myös ihan tälläisiä tavallisia vauvojen asioita. Tämä pieni hammas kyllä saattanee olla suuri tekijä koko tämän viikon sekavassa tunnelmassa. Panadolia annoin aiemmin viikolla tasaiseen tahtia, kun ajattelin, jos hampaan tulo tekee kipuilua, mutta se ei levottomuuteen kyllä auttanut. Tuumimme juuri Amandan fysioterapeutin kanssa, että neidistä ei oikein ota selvää, johtuuko itkuisuus epilepsiasta, joka taas nyt voisi aktivoitua puhkeavasta hampaasta vai johtuuko itkuisuus antibiooteista, koska mahakin on sekaisin, vai onko sittenkin maha sekaisin epilepsian takia. Ehkä se on koko tämä paketti. On me joskus valvottu pienemmistäkin syistä. Sydäntä särkee meidän pikkuinen, ja kaikki mitä hän joutuukaan aina kestämään.

Soitin muuten juuri kesken tämän kirjoittamisen Muksulaan kyselläkseni kuulumisia, ja ilokseni sain kuulla, että tyttö on tyytyväinen, kohtauksia ei ole tullut eikä räkäkään vaivaa. Yö oli ollut taas vähän levottomampi, mutta muuten kaikki on kohdallaan. Voin siis jatkaa sairastamista levollisin mielin. 

"Hiljaa, minä nukun"