ALOITUS

Haluan aloittaa blogini kirjoittamalla kuka olen ja miksi päätin perustaa oman blogin.

Olen 27-vuotias vaimo miehelleni ja äiti kahdelle tyttärelleni. Esikoinen, isosisko M, syntyi 04/12, vajaa vuosi sen jälkeen, kun olimme mieheni kanssa muuttaneet yhteen asumaan. Vuonna 2014 elokuussa menimme naimisiin ja toiveissa oli saada sisarus ensimmäiselle muruselle.

Tulinkin häiden jälkeen melko nopeasti raskaaksi. Raskausaika oli helppo. Toisin kuin ensimmäisessä raskaudessa, voin todella hyvin. Masu kasvoi pienenä ja sen kanssa olikin helppo liikkua ja jumppailla. Sikiö liikkui ja eleli masussa kaiken mukaan normaalisti. Jostain syystä kuitenkin minulla oli raskauden alusta asti vauvan voinnista huoli. Vaikka kaikki näytti olevan kunnossa, olin itse vähän epävarma. Ehkä se oli jo jotain äidillistä intuitiota, en tiedä.

Ensimmäinen synnytykseni käynnistyi rv 40+3 spontaanisti ja synnytys oli nopea. Toisen raskauden kohdalla ehdin päässäni miettimään jo kaikki skenaariot, missä vauvan voisi synnyttää jos se kävisi nopeasti. Kuitenkin laskettu aika pyyhkäisi toisella kertaa ohi suhahtaen. Heinäkuun puolella koitti yliaikaiskontrolli rv 41+5, kun kaksi viikkoa lasketusta ajasta oli kulunut. Ultrassa huomattiin, että vauvan kasvu oli hidastunut hurjasti ja vastasi rv 37. Vielä suuremmin meitä säikäytti päänympärys, joka lääkärin mukaan vastasi viikkoja 34.  Näin ollen jäin sairaalalle synnytyksen käynnistykseen. En ollut kauhuissani vielä tässä vaiheessa, jännittynyt tulevasta vain.

Seuraavana aamuna sain ensimmäiset kypsyttelypillerit, jotka tehosivatkin nopeasti. Yöllä synnytys käynnistyi. Kaikki alkoi ensin niinkuin synnytyksessä kuuluukin, mutta pian kätilöillä heräsi huoli sikiön liian tasaisesta sykkeestä ja vihreästä lapsivedestä. Synnytys päätyi kiireelliseen sektioon, josta vauva vietiin suoraan teho-osastolle. Ja siitä hetkestä lähtien meidän elämä muuttui.

Miksi sitten halusin aloittaa blogin kirjoittamisen?

Meidän elämään on tullut Amandan myötä paljon uusia asioita, sellaisiakin mitä en ennestään tiennyt edes olevan. Lukuisien asioiden kohdalla olen yrittänyt etsiä tietoa ja vertaistukea ja olen ollut jokaisesta tiedon rippeestä onnellinen. Siksi haluankin nyt jakaa omalta osaltani meidän perheen arkea ja tähän astisia kokemuksia erityislapsen kanssa.