Suru saapui.

Halusin tulla tänne teille kaikille kertomaan, että meidän pieni rakas kultahippunen nukkui eilen pois hurjan keuhkokuumeen seurauksena. Minun sylissäni, sormestani kiinni pitäen.

Tämän suuremmin en jaksa enkä halua nyt asiasta puhua, palaan myöhemmin kun löytyy sellainen hetki. Nyt käperryn Amandan viltin sisään ja ajattelen miten onnekkaita olimmekaan, kun saimme pitää hänet kaksi vuotta ja kolme kuukautta luonamme.

Haluan jakaa vielä tämän pienen tekstin, jonka siskoni tänään kirjoitti. Hän toi esikoisemme eilen sairaalaan Amandan huoneeseen heti pian sen jälkeen, kun Amanda oli ottanut viimeisen kerran henkeä ja kävi silittämässä meidän pienen kaunista poskea.

 

  "Ja minä näin sen saapuvan. Se ei tullut viikatteen kanssa eikä mustana. Ei. Se kulki valkoisissa, oli höyhenenkevyt ja silitti lempeästi poskea. Se nosti viattoman, täydellisen sielun käsiinsä kuin aarteen ja piteli sitä kaikkeuden valossa.

Ja aarre se olikin. Täysi omassa mittaamattomuudessaan. Lainaksi annettu. Ja vaikka emme olisi halunneet luopua, meidän oli taivuttava.

Katsoimme, kuinka he kohosivat. Ja meihin jäi jälki - kannettavaksi, pideltäväksi ja muisteltavaksi." 

 Meillä on Amanda sinua niin kova ikävä. Toivottavasti sinulla on hyvä siellä jossain <3