Keuhkokuumetta ja uusi koti

Ei ole paljon tarvinnut parin viikon aikana miettiä, mitä tekisi. On meinaan ollut täyteläiset kaksi viikkoa!

Muutto hoidettiin alta elokuun lopussa. Ensimmäinen yö uudessa kodissa vietettiin Amandaa sylissä pidellen. Neiti tursusi räkää, yski ja oli todella surkeana. Kun lauantaiaamu valkeni, vointi meni vain huonommaksi, joten Juha vei tytön päivystykseen.

 Ensimmäinen keuhkokuume. Kaksi päivää Amanda oli tosi voipunut ja kipeä. Lisähappea meni parhaimmillaan 40% ja serppikin nousi jonkun verran. Antibiootit aloitettiin, ja se paransikin tytön voinnin nopeasti, onneksi. Viikko oli siis yhtä hulinaa. Miehelläni oli onneksi vielä viimeinen lomaviikko menossa, joten saatiin sumplailtua asiat yllättävän kevyesti. 

Aamupäivät Juha vietti Amandan luona, kun minä laittelin uudessa kodissa tavarat jokseekin paikalleen ja leikin toisella kädellä esikoisen kanssa. Illat vietin osastolla puolestani minä. Muistaakseni. Jos olen ihan rehellinen, en nyt ihan tarkkaan muista siitä viikosta kuin muuttolaatikot ja osastolla olot. Huh.

Amandalle tuodaan osastolla aina leluja, joista hän ei kuitenkaan ole kiinnostunut. Nyt tapahtui poikkeus! Vaaleanpunaista ja kimaltavaa sen ilmeisesti olla pitää :)

Amanda pääsi kotiin seuraavana perjantaina, viikon sairaalassa olemisen jälkeen. Viikonloppu meni ihan hyvin. Tytön keuhkoista kuului edelleen hurja rohina ja vinkuna, mutta hengitys oli muuten hyvää. Sunnuntaina ja maanantaina ihmettelin, kun tytöllä nousi lämpöä. Burana vei sen pois, mutta se nousi taas 12 tunnin jälkeen uudelleen. Maanantai- iltana, kun muu perhe oli käynyt jo nukkumaan, pakkasin Amandan ja kassit ja ajelin päivystykseen. Matkalla mietin, lähdimmekö liian heppoisin perustein, koska Amanda oli lämpöilyä ja rohinaa lukuunottamatta hyvävointinen. Päivystyksessä ahdistuin hieman, koska siellä oli meille tuntematon lastenlääkäri. Olin varma, että hän lähettää meidän oikotietä lastenosastolle, kunhan vain lukee Amandan tiedot ja historian. Lääkäri kuitenkin kyseli minulta toiveita, mitä Amandan kanssa tehdään (en tiedä olinko tästä otettu vai enemmän hämilläni), ja toivoin verikokeita. Ihan vain mielenrauhaksi, ettei serppi olisi lähtenyt nousuun taas. En ollut ihan väärässä lääkärin suhteen. Hän oli vahvasti sitä mieltä, että verikokeiden oton jälkeen meidän olisi suunnattava suoraan osastolle odottamaan tuloksia, koska Amanda rohisi niin paljon ja oli hänen mielestään niin voipunut. Jostain syystä minulla oli Amandan voinnista varma olo, ja halusin istua mielummin käytävällä odottamassa tuloksia ja vasta sitten miettiä, mitä tehdään. Tunnin odottamisen jälkeen lääkäri tuli ilokseni ilmoittamaan, että serppi oli vain 8 (kaksi päivää aiemmin 12) ja astruppikin 6,  Amandalle bueno. Sain valita, lähdemmekö kotiin vai haluammeko jäädä osastolle. Valinta oli helppo, ja jälkeenpäin ajateltuna oikea. Ajelimme kotiin nukkumaan. Omituiset lämpöilyt jäivät sille tielle, eikä niitä ole tullut ollenkaan. Amanda on selkeästi ollut vielä toipilas keuhkokuumeen jäljiltä, mutta hengitys on ollut hyvää ja hän on jaksanut seurustellakin. Tällä hetkellä ei siis syytä huoleen.

Käytiin Amandan kanssa katselemassa uusia lenkkipolkuja.

Amandalla aloitettiin nyt kolmen kuukauden kokeiluna hoitava astmalääke. Lääkäri ehdotti tätä itse, ja olin siitä todella iloinen. Siis todella, todella iloinen. Minusta on tuntunut, että kaikki lääkärit vain lähinnä odottavat, milloin Amandan kohdalle sattuu se kohtalokas infektio, ja he pääsevät tästä ainaisesta "ongelmasta" a.k.a Amandasta. Kauhealta kuulostaa, mutta meille siitä niin paljon toistellaan (ja toiset lääkärit päivitellen huokailevat), etten voi olla ajattelematta asian olevan näin. Nyt kuitenkin Amandaa paljon hoitanut ihana lastenlääkäri soitti ja ehdotti tämän lääkkeen kokeilua. Hei, joku siis ehkä näkee Amandassa vielä mahdollisuuden! Lääke on hengitettävä kortisonivalmiste, jolla on allergiaa ja tulehduksia ehkäisevä vaikutus keuhkoissa. Se hengitetään baby halerin kautta aamuin illoin. Amanda ei lääkärin mukaan täytä kaikkia astmaatikon vaatimuksia, mutta kannattaahan sitä kuulemma kokeilla. Minun mielestäni Amandan hengitysäänet paranivat huomattavasti pari päivää inhalaation aloituksesta. 

Meidän väliaikainen kotimme on mahtava. Olemme viimein yhdessä kerroksessa kaikki, ja tilaa on tuplaten. Siltä ainakin tuntuu! Amanda sai kokonaan oman huoneen keskeltä taloa (myös kaikista isoimman makuuhuoneista). Siellä hänellä on suuri hoitopöytä, johon mahtuvat kaikki voiteet ja muut. Siellä on iso sänky, jossa Amanda mahtuu köllöttelemään, ja takka, joka lämmittää pieniä, aina niin kylmiä, varpaita. Sillä, että arkitoimet Amandan kanssa toimivat helposti, on näköjään ihan hurjan suuri vaikutus. En ole yhtään niin stressaantunut. Kaikki tavarat ovat lähellä ja liikkuminen helppoa. Pandatuolin kanssa Amanda pääsee kanssani ihan jokaiseen huoneeseen mukaan. Tälläistä täytyy olla meidän tulevassa, omassakin talossa. Laitan tähän teille hieman kuvia Amandan kabinetista.

Amanda on tällä hetkellä yökylässä Muksulassa. Yöt ovat olleet todella huonoja Amandan ähinöiden takia, joten tämä tuli nyt enemmän kuin tarpeeseen. Ensi viikolla Amanda saa korviinsa kuulokojeet. En malta odottaa, kuinka hän reagoi kaikkiin erilaisiin ääniin. Kerron sen sitten teillekin. Meille on syksyn aikana myös tulossa Amandalle kaikenlaisia uusia välineitä. Torstaina menemme sovittamaan rattaita ja uusi jumppamattokin on hakusessa. Palaan näihin omana postauksena myöhemmin.

Heippa siiheksi!