Syntymäpäivä.

Amanda täyttäisi tänään 3 vuotta. Siitä on siis niin kauan, kun elämämme sai aivan uuden käänteen. Ajattelin, että antaisin Amandan syntymäpäivän kunniaksi itselleni luvan hieman jossitella. Tiedän, että jossittelu (varsinkin jälkeenpäin) on turhaa, mutta jos tämän kerran ihan vähän kuitenkin jossittelisin. 

Mietin yksi päivä haudalla käydessäni, miltähän Amanda näyttäisi nyt, jos vielä eläisi. Hän olisi varmaan puolen vuoden aikana kasvanut pituutta ja painoa jonkin verran. Hänen tukkansa olisi yhä vallattomampi kiharapilvi ja siihen varmaan saisi tehtyä jo upeat saparot. Amanda ehkä katselisi enemmän ympärilleen ja huomioisi ihmisiä enemmän. Huomasin, että viimeisten kuukausien aikana tämä lisääntyi paljon. Tytön silmät pysyivät suorassa ja hän jopa hetkeksi katsahti lelua kohti. Tässä hetkessä olisimme jo keksineet erilaisia kikkoja, joilla Amandan silmälasit pysyisivät paikoillaan. Ne lasit, jotka olisimme ostaneet tytölle syksyllä.

Kevät olisi ollut tosi hurja influenssa-aallon, rs-virusepidemian ja muiden isojen infektioiden vuoksi. Amandalta ei varmaan saisi enää otettua verinäytteitä mistään. Kantapäät olisivat liian paksut, ehkä käsivarsista se olisi alkanut onnistua paremmin. Cystofixistä meillä olisi vain vanhat muistikuvat, saatiinhan se viime syksynä kokonaan pois käytöstä. Meillä olisi kotona uusia apuvälineitä arjen helpottamiseksi. Seisomatelineen olisin ottanut viimein käyttöön, kun olisin huomannut Amandan toipuneen hyvin kevään infektioista. Usko siihen, että hän selviäisi kaikesta, olisi vahvempi kuin koskaan. En varmaan uskaltaisi tai jaksaisi aiempaa enempää liikkua Amandan kanssa missään kotipihasta kauempana, koska kaikki happijutut kulkisivat varmasti yhä meidän mukana. Muksulasta meillä kävisi yhä yöhoitaja useamman kerran viikossa, päivähoitajakin varmaan säännöllisesti.

Viikonloppuna me olisimme juhlineet Amandan syntymäpäiviä. Amanda olisi istunut Aurinkokeinussaan tai Panda-tuolissaan, ihmetellyt ääniä ja vilskettä ympärillään, pienet silmälasit silmillään. Hiukset olisivat saparoilla ja niissä olisi kaunis, siskon asettelema kukkakoriste. Olisin leiponut kakun, jossa olisi ollut sokerimassasta tehtyjä perhosia sekä iso, vaaleanpunainen kolmonen. Me laulaisimme kummien, isovanhempien ja muiden läheisten kanssa yhdessä Paljon onnea vaan, jota Amanda kuuntelisi ihmeissään, tuijottaisi isoilla silmillään ja säikähtäisi laulun jälkeen käsien taputusta. Sitten Amanda olisi sulkenut silmänsä unille ja me muut olisimme jatkaneet kahvittelun ja jutustelun merkeissä juhlintaa.

Näitä syntymäpäiväjuhlia ei enää päästy viettämään, mutta pidimme viikonloppuna lasten jätskijuhlat meidän pihalla. Useampi ystäväni on varovasti kysynyt minulta, miltä tuntuu nyt kun Amandan syntymäpäivät lähestyvät. Olen jopa yllättynyt hieman, koska en osaa ajatella sitä surullisena asiana. Olin kolme vuotta sitten ja olen edelleen niin onnellinen, että meille syntyi toinen tytär, Amanda. Äitinä olen kiitollinen, että meidän on ylipäätään ollut mahdollista saada nämä kaksi maailman rakkainta lasta. Se ei suinkaan ole aina itsestäänselvyys. Ja koska lapsen syntymä on ihmeellinen ja suuri tapahtuma, en halua kääntää sitä surulliseksi, vaikka olemmekin tällaisessa tilanteessa. 

Esikoisemme puhui pitkin kevättä haluavansa järjestää ystävilleen jätskijuhlat meidän pihalla. Päätin, että nyt on juuri oikea hetki järjestää ne, lähellä Amandan syntymäpäivää. Juhlitaan iloa ja elämää. Nauretaan yhdessä ja syödään jäätelöä. Ajattelen, että Amanda iloitsee tästä meidän kanssaan pilven reunalta tai missä ikinä onkaan. Mieheni kanssa päätimme, että teemme tästä tavan juhlia Amandan syntymää. Iloiten ja juhlien. Koska se on ainoa tapa, millä me haluamme Amandan syntymäpäiviä juhlia. 

Hyvää syntymäpäivää Amanda. Olet meille niin rakas. Kiitos kun synnyit meidän perheeseen kolme vuotta sitten! 

 ♥